Archive for the ‘Pelit’ Category

Täytettä

sunnuntai, huhtikuu 20th, 2014

Hävettää myöntää, että Japanimerkintä on yhä kesken. Toukokuussa alkaa kuitenkin kesäloma, joten tilanteen voisi ainakin kuvitella korjaantuvan. Muistin, että tämä lyhyt merkintä oli jäänyt lisäämättä viime syksyltä:

Hävettää, että olen ollut niin saamaton blogin suhteen viime aikoina…

… mutta hei katsokaa, kissajono! #ovelaharhautus

I Can Kill Anything with a Gun and a Knife and a Crucifix

lauantai, syyskuu 14th, 2013

En edelleenkään edes yritä piirtää oikeaoppisia hevosia. Uskollinen tussini otti hatkat kesken piirtämisen, joten jälki muuttuu vähän matkalla. Ei tästä edes pitänyt tulla näin pitkää sepustusta.

En voinut vastustaa Lucky Luke -lopetusta. Lopulta minusta muotoutui myös ihan kelpo zombintappaja ja Undead Nightmare oli hauskaa zombiemättöä sen hetken, minkä se kesti. JA OLEN NIIN PAHOILLANI, UNTAMO!

Nyt sain myös hyvän tekosyyn linkata parhaan biisin Undead Nightmaresta: Kreeps – Bad Voodoo

Stop, It’s Slender Time!

keskiviikko, toukokuu 1st, 2013

Oon muutenkin pimeässä kävellessä niin vainoharhainen, ettei Slender kyllä ainakaan auta asiaa >:(

Junassa

maanantai, maaliskuu 18th, 2013

Tanska-merkintä on tulossa, se on vain vähän kesken. Päivitysväli venyi vähän pitkähköksi ja siitä voi reissun lisäksi syyttää mm. uutta Tomb Raideria.

Tämän seuraavan jutun julkaisemista piti miettiä hetki, sillä en yleensä halua haukkua ketään tiettyä ihmistä blogissani – tämä nyt kuitenkin on kaikille julkinen blogi. Mutta noh, henkilön varmaan tunnistaa lähinnä lähipiirini, joten menköön.

Tuo naulakkojuttu oli jostain ala-asteelta, ylipäätänsä ei ole vain tultu ikinä oikein juttuun muutoin kuin väkisin.

Paluu oikeaan maailmaan

tiistai, helmikuu 5th, 2013

Koska Assassin’s Creed 3:ssa on parasta lunta (sori, oli pakko).

Unexpected Drawing Time!

maanantai, tammikuu 14th, 2013

Törmäsin tähän Iitan blogissa, joten piti tehdä perässä:

Halusin jäljitellä Connorin ”kaikki haisee pahalle”-jurotusilmettä. Päivitän isommin lähiaikoina, I promise! Olen taas Oulussa, joten pystyn jopa skannaamaan. Muistaakseni törmäsin tähän myös joskus viime kesänä, mutta silloin rikoin käskyä enkä jaksanut piirtää :–D (silloin olisin päässyt piirtämään itteni Eziona, koska pelasin Assassin’s Creed Revelationsia, mutta sattui sitten assassiini nytkin).

Sori niille jotka tykkää Unchartedista

keskiviikko, elokuu 8th, 2012

Nämä ensimmäiset sivut sain skannattua omalla skannerillani, mutta vein sen muutossa Ouluun, joten viimeiset kolme sivua on skannattu Teemun skannerilla, siksi jälki on vähän himmeämpää, toivon että niistä saa silti selvää kirkkaammillakin näytöillä.

!Seuraava osio sisältää spoilereita Unchartedia pelaamattomille!