Kortteja

Ei sarjakuvaa tänään (tämän lauseen jälkeen varmaan 3/4 kävijöistä poistui sivulta), mutta minulla on yksi merkintä tekeillä, joten tässä hetkellisesti skannerittomana ajattelin vain postata täytteeksi kortteja, joita olen väkertänyt muutamien kuukausien aikana kavereille ja sukulaisille.

Nälkäpeli-kortti kaksoissiskolleni Marikalle 29.9, kun tämä (me) täytti 22 vuotta. Hirveässä kiireessä väänsin tämän parin koulutehtävän lomassa kuolleilla tusseilla ja sen se on vähän näköinen.

Entinen ammattikoulun luokkalaiseni Hanne tuli juhannukseksi Suomeen viettämään synttäreitään (hän asuu nykyään Saksassa), joten suuntasimme Kokkolaan juhlimaan ja tein Hannelle kortin. Senkin edeltävänä iltana kiireessä :–D En osaa tehdä mitään ajoissa.

Synttärikortti 76-vuotiaalle setäni vaimolle Maijalle toukokuussa, joka on aina ollut minulle kuin mummo. Hän tykkää kissastani Casperista yli kaiken, joten siksi Casper-kortti. Noita pieniä rusetteja ostin joskus kirjakaupasta ja olen niin tahtonut lätkiä niitä johonkin, joten tähän korttiin sain sellaisen vihdoinkin ängettyä :D

Ah voih, Ennin ja Karen tuparikorttia elokuussa tehdessä huomasin vesivärejeni ja puuvärejeni olevan Oulussa, kun itse olin vielä Torniossa. Hädässä sitten tuhersin tätä siskontyttöni jämäväreillä, joita onnistuin haalimaan ympäri kämppää kuutisen kappaletta. Olisi ollut fiksumpaa jättää tämä vaikka värittämättä, mutta enpä ajatellut ihan loppuun asti :’D Ei-torniolaisille selityksenä, että Aarnintietä pidetään pahamaineisena seutuna, josta hörähdellään kuluneita ”ai muutit Aarnintielle, saitko luotiliivit kaupan päälle?”-sutkautuksia. Ei se oikeasti ole niin paha paikka, kaksi siskoani on mm. asunut siellä.

BBC Sherlock-kortti synttäreitään 4.10. juhlineelle Ainolle, joskin tyylikkäästi useamman päivän myöhässä. Teksti on lainausta sarjan ensimmäisestä jaksosta ja tahdoin piirtää kuvan nikotiinilaastarikohtauksesta, sillä a) se on hauska kohtaus ja b) Aino taistelee tupakoinnin lopettamisen ja polttamisen välimaastossa, joten ajattelin, että tämä kortti voisi joko kannustaa pysymään savuttomana tai vaihtoehtoisesti syyllistää ”älä polta, sillä Sherlockaan ei tee niin” -asenteella.

Alkuvuodesta tehty Pokemonkortti siskontytölleni Cessulle, joka täytti 13 vuotta. Tiedän, että vesipoksu häviää sähkölle samantien, mutta pointtina olikin käyttää Cessun lempipokemonia Raichua ja omaa lemppariani Vaporeonia, joten jätin tuollaiset olennaiset kohdat huomioimatta. Käytin tässä myös vähän enemmän klisee animetyyliä ihan vain huvikseni.

Muutamasta kortista minulla ei ole kuvaa, sillä onnistuin tuhoamaan toukokuun lopussa tehtyjen valmistujaiskorttien tiedostot. Ne olivat alkuperäisellä skannaustiedostonimellä Teemun koneella, sitten skannasin jotain muuta vaihtamatta niiden nimeä ja uudet skannit korvasivat vanhat tiedostot :c No can do.

Tags: , , , ,

6 kommenttia - “Kortteja”

  1. kokkoroo Kirjoittaa:

    SArjakuvaa odotellessa… >:n Minun kortti on (luonnollisesti) hienoin!

  2. Annika Kirjoittaa:

    Mräyy, noku liikaa kouluhommia ja Marika oli melkein viikon kylässä, sit oon tehny kans työvuoroja, niin ei vaan oo jaksanu piirtää sarjiksia :’D Mutta yritän saaha jotain aikaseksi tällä viikolla, kun on koulussa lyhyitä päiviä ja ens viikolla syysloma.

  3. Thearah Kirjoittaa:

    Mää niin rakastan tota meän korttia! :’) sää oot kyllä niin loisto näitten kans! ♥

  4. Annika Kirjoittaa:

    Itellä harmittaa hirveästi, etten voinut panostaa sen väritykseen, mutta pääasia on jos tykkäät :’D Ja kiitos, yleensä kavereiden kortteihin on paljon enemmän inspistä kuin mihinkään muuhun, niin niitä on kiva tehäkin :’)

  5. chaussure louis vuitton homme Kirjoittaa:

    chaussure louis vuitton homme

    Hmm it seems like your blog ate my first comment (it was super long) so I guess I’ll just sum it up what I wrote and say, I’m thoroughly enjoying your blog. I as well am an aspiring blog writer but I’m still new to the whole thing. Do you have any t…

  6. The best wow gold sales on Australia Kirjoittaa:

    The best wow gold sales on Australia

    The best wow gold sales on Australia are so vogue! They may be made each dressy and informal and thus are awesome for everone. I have gotten plenty of compliments and couldn’t be happier along with the buy.

Jätä vastaus